SOMERON LIIKUNTA RY HAKEE UIMAVALVOJIA JA LAITOSMIESTÄ


Uuden uimahallin valmistuessa haemme yhdistyksemme palvelukseen

UIMAVALVOJIA

Hakijalla tulee olla uimavalvojan pätevyys (SUH). Eduksi luetaan liikunnanohjauksen perustutkinto, liikunnan ammattitutkinto ja
uimaopettajan pätevyys sekä kokemus vesiliikunnan ohjaamisesta.
Toimenkuvaan kuuluu uimavalvonta, hallin vesiliikuntapalvelujen
ohjaaminen, järjestyksen ja tilojen valvonta, avustavat tehtävät
siivouksessa ja allastekniikan hoidossa. Tehtävään valittavalta
edellytetään uinninvalvojan testiuinnin suorittamista sekä 18 vuoden ikää.

LAITOSMIESTÄ

Laitosmiehen tehtävässä katsotaan eduksi liikuntapaikkojenhoitajan
ammattitutkinto, kiinteistönhoitajan perus- tai ammattitutkinto tai
kokemus vastaavista tehtävistä. Arvostamme työkokemuksen ja
koulutuksen lisäksi teknistä näkemystä, oma-aloitteisuutta ja vastuullista suhtautumista työhön. Toimenkuvaan kuuluu uimahallin allastekniikan hoito ja koko liikuntakeskuksen kiinteistönhuoltoon liittyvät tehtävät, järjestyksen ja tilojen valvonta sekä avustavat tehtävät siivouksessa.
Edellytämme voimassa olevaa laitosteknistä ja allasvesihygieenistä
osaamista osoittavan osaamistestin (Terveydensuojelulaki 28 a §) tai
sen suorittamista 1.9.2012 mennessä.

Edellytämme työntekijöiltämme vankkaa asiakaspalvelutaitoa.

Tarjoamme monipuolisen työn uudessa kehittyvässä vapaa-ajan
ympäristössä. Tehtävien hoitaminen sisältää ilta- ja viikonlopputyötä.

Tiedusteluihin vastaa toiminnanjohtaja Veera Hälli, 044-7791264,



VIIKIN LENKKI su 6.5.2012 klo 12


Yhteislähtö: Sporttikoneen piha klo 12
Maali: Voiman kioski

PYÖRÄILYMATKAT:
8 km, Hurrin lenkki
20 km, Viikin lenkki

Ilmoittautuminen ja Lähivakuutuksen ilmainen pyörien turvamerkintä klo 11 alkaen

Osallistumismaksu:
aikuiset: 5 €
lapset: 3 €
perhelippu: 13 €

Mehupiste maalissa.
Osallistujien kesken arvontaa

Matkan varrelta mukaan liittyvien tulee arvonnassa mukana ollakseen ilmoittautua maalissa klo 12.30 mennessä.

Järjestelyistä vastaa: Someron Voiman kuntojaosto, Someron Liikunta ry ja Sporttikone




TULEEKO SINUSTA VUODEN 2012 MESTARILIIKKUJA?


Mestariliikkujakampanja 1.5.-24.6.
- pyöräillen, rullaluistellen tai sauvakävellen

Tittelin saamiseksi toimi näin:
1) Nouda Liikunta Ry:n toimistosta (Kiiruun tila, Joensuuntie 22)
MESTARILIIKKUJA- (hinta 12 €) tai
KISÄLLILIIKKUJA-KORTTI (hinta 10 €)

2) Suorita seuraavat matkat jossain lajissa 1.5.-24.6. välisenä aikana. Suorituksia tulee olla vähintään 30 eri päivänä
MESTARILIIKKUJA
Pyöräily: 900 km
Rullaluistelu: 600 km
Sauvakävely: 200 km

KISÄLLILIIKKUJA
Pyöräily: 450 km
Rullaluistelu: 300 km
Sauvakävely: 100 km

3) Kirjaa jokainen suorituksesi Mestari- tai Kisälliliikkujakorttiisi.
Kirjaa jokainen suoritus myös Haastepyöräilyn kirjauspisteessä (13 kpl ympäri Someroa).
Korttien palautus viimeistään 27.6. Liikunta ry:n toimistoon Kiiruun
tilalle, os. Joensuuntie 22.

Mestarit palkitaan mitalein, jotka jaetaan syksyllä järjestettävässä tilaisuudessa. Kisälliliikkujat palkitsemme kunniakirjoin.

OSALLISTUNEIDEN KESKEN ARVOTAAN PALKINTOJA.

Palkittavat kutsutaan yhteiseen palkitsemistilaisuuteen syksyllä.


LISÄTIETOJA:

SOMERON LIIKUNTA RY:N
TOIMISTOSTA P. 044-779 1264
someron.liikunta@somero.fi
www.someronliikunta.fi

Yhteistyössä:
LOUNAIS-SUOMEN
LIIKUNTA JA URHEILU RY
www.liiku.fi/aikuisille/kampanjat/haastepyoraily



HAASTEPYÖRÄILYKAMPANJA VAPUSTA ELOKUUN LOPPUUN!


Haastepyöräilykampanja on jälleen käynnistynyt Somerolla. Ympäri pitäjää on pystytettynä 13 postilaatikkoa, joihin voi käydä kirjaamassa omat pyöräilykilometrinsä. Tämän vuoden uudistuksena on, että pyöräilijät voivat merkitä oman suorituksensa LiikUn nettisivujen kautta oman kuntansa listaan. Kirjaukseen oikeuttava pyöräilymatka on vähintään 10 km.
Myös (sauva)kävellen tai rullaluistellen suoritetut kilometrit kelpaavat listoille.

Kampanja on käynnissä 1.5.-31.8.2012 välisenä aikana. Tämän jälkeen suoritusvihot kerätään pois, koko kaupungin yhteistulos lasketaan ja nimensä kirjoittaneiden kesken arvotaan pieniä palkintoja.

Kaupungin saavuttamaa yhteistulosta verrataan vuoden 2011 tulokseen ja tavoitteena on päästä edellisvuotta suurempiin kilometrimääriin.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä LiikUn kanssa.

OTA HAASTE VASTAAN!



Tarjouspyyntö


UIMAHALLIN JA MONITOIMIHALLIN KAHVIOTOIMINNASTA JA TILOJEN VALVONNASTA
Haemme yrittäjää vuokrasuhteeseen Someron uuden liikuntakeskuksen palveluyksikköön.
Someron uusittu liikuntakeskus valmistuu alustavan suunnitelman mukaan syyskuussa 2012. Liikuntakeskuksen sisäänkäynnin yhteyteen valmistuu tilakokonaisuus, joka vastaa hallin käyttäjien asiakaspalvelusta. Toiminnoista vastaavan yrittäjän tehtäviin kuuluu:
 Liikuntakeskuksen kahviotoiminnan järjestäminen
 Uimahallin ja kuntosalin lipunmyynti
 Yleinen asiakaspalvelu ja tilojen valvonta
 Kokoustilojen palvelut
 Tapahtumapalvelut
Yrittäjä vastaa toimintojen järjestämisestä tehtävään määritettyjen laatutavoitteiden mukaisesti.
Tiedusteluihin vastaa toiminnanjohtaja Veera Hälli, p.044-7791 264, veera.halli@somero.fi
Kirjalliset tarjoukset tulee toimittaa 7.5.2012 klo 16.00 mennessä osoitteeseen Someron Liikunta ry, Kiiruuntie 6 b, 31400 Somero tai someron.liikunta@somero.fi



Tiedoksi Monitoimitalon käyttäjille


Monitoimitalon pääovi sulkeutuu 2.5.2012 alkaen uimahallin ja monitoimitalon liitostöiden vuoksi. Koko monitoimitalon aula jää pois käytöstä ja kahvio sulkeutuu. Liitostyöt eivät kuitenkaan estä kuntosalin ja liikuntasalin käyttöä. Kulku halliin tapahtuu 2.5. alkaen Jaatilanjoen puoleisen sivuoven kautta. Kuntosalin lipunmyynti siirtyy myös länsipäädyn puolelle. Pukuhuoneita pääsee käyttämään sisäkäytävän kautta.

Kesän aikana tullaan myös monitoimitalon piha-alue avaamaan. Mikäli pihan rakennustyöt vaikuttavat hallin sisäänkäyntiin, ilmoittelemme siitä myöhemmin.

Liitostöiden arvioidaan kestävän touko-heinäkuun ajan.

Pahoittelemme aikaistunutta monitoimihallin kesäaikaan siirtymistä ja rakennustöiden aiheuttamaa haittaa käyttäjille.

Monitoimitalon ja kuntosalin kesäaukioloajat 2.5. alkaen
ma-pe 14.00-21.00
la ja su SULJETTU

Huom! Seuroilla, joilla on harjoituksia viikonloppuisin, on edelleen mahdollisuus käyttää hallia heille luovutetuilla avaimilla.



Someron Liikunta ry Facebookissa


Seuraa facebookissa meitä ja pääset seuraamaan esimerkiksi Uimahallin valmistumista. Tänään 30.3.2012 lisätty uusia kuvia, käy katsomassa!


SOMERON KAUPUNGIN MESTARUUSHIIHDOT su 18.3 klo 11 PITKÄJÄRVELLÄ


- Hiihtotapa vapaa.
- Sarjat T/P 8 - N/M 75
- palkitaan sarjojen kolme parasta
- ilmoittautumiset paikalla klo 10.15-10.30
SOMERON LIIKUNTA JA SOMERON ESA



Someron Laturetki HOVIMÄKIHIIHTO su 11.3.2012


Ilmoittautuminen ja lähtö: klo 9-11, Esakallio
Paluu: Esakalliolle, paluupiste sulkeutuu klo 15
Matkat: 5 km (Kallen laavulle), 17 km (Hovimäkeen), lapsille oma, tasainen peltoreitti (0,2-0,5 km)
Latuasemat: Kallen laavu (sulkeutuu klo 14.30)ja Voiman mökki (sulkeutuu klo 14)
Maksu: 5€ja 3€ (alle 15v.); sis. mehu, nuotiomakkara ja -kahvi, kunniakirja
Voitelupalvelu Esakalliolla (Sporttikone)
Mahdollisuus saunoa ja peseytyä Esakalliolla klo 16 asti
Järjestelyissä mukana: Esa, Latu, Liikunta, Sporttikone ja Voima
Tiedustelut: Liikunta ry 02-7791 264



Hiihtolatujen kunto


Hiihtämään pääsee Rankkulan, Ämyrin ja Pitkäjärven kuntoradoille. Pitkäjärvellä ajettu valaistu reitti (3 km, vapaa ja perinteinen)ja 5 km (perinteinen/vapaa). Ämyrillä ajettu sekä valaistu (2,4 km, vapaa ja perinteinen) että metsäreitti (4,5 km, perinteinen). Ämyrin valot eivät ole toiminnassa. Esakallio-Hovimäki -reitille ajettu perinteisen hiihtotavan ura.
Ladut ovat paikoitellen jäisiä ja roskaisia. Hiihtäjiä kehoitetaan olemaan varovaisia, etenkin laskuissa.
8.3.2012



HALLIMESTARI valittu


Someron Liikunta ry valitsi hallimestariksi Teemu Kujanpään. Teemu aloittaa tehtävässään 13.2.2012. Tervetuloa Teemu!


HIIHTOREISSU HIMOKSELLE LA 10.3 - PERUTTU !!


-


Monitoimitalon yleisöwc:t


Uimahallin rakennusprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että liitostyöt Monitoimitaloon alkavat tällä viikolla. Vanhat yleisöwc:t poistuvat käytöstä. Yleisöwc:t toimivat jatkossa Monitoimitalon pukuhuoneissa 1 (N) ja 2 (M). Inva WC löytyy Monitoimitalon palloilusaliin johtavalta käytävältä, tatamin ja kuntosalin puoleisesta päädystä.
Pahoittelemme käyttäjille aiheutuvaa haittaa.



SOMERON LIIKUNTA RY HAKEE HALLIMESTARIA


Uuden uimahallin valmistuessa haemme yhdistyksemme palvelukseen

H A L L I M E S T A R I A

Hallimestari vastaa uimahallin ja monitoimihallin liikuntakeskuksen toiminnan johtamisesta, toiminnan ja tekniikan valvonnasta, liikuntapalvelujen toteutuksesta sekä vastuualueensa esimiestyöstä.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää:

- tehtävään soveltuvaa, mielellään opistotasoista koulutusta sekä vahvaa käytännön kokemusta
- uimahallin teknisen ylläpidon osaamista
- kokemusta hallinnollisten tehtävien hoitamisesta
- perustason it-taitojen hallintaa
- hyviä esimies- ja vuorovaikutustaitoja sekä organisointikykyä
- markkinointihenkisyyttä ja yhteistyökykyä
- asiakaspalvelulähtöisyyttä

Edellytämme voimassa olevaa laitosteknistä ja allasvesihygieenistä osaamista osoittavan osaamistestin (Terveydensuojelulaki 28 a §) tai sen suorittamista 1.6.2012 mennessä.

Katsomme eduksi mahdollisuuden hoitaa myös uimavalvontaan, -opetukseen ja liikunnanohjaukseen liittyviä tehtäviä.

Tehtävän hoitaminen vaatii vahvaa sitoutumista ja kokopäivätoimista panostamista, ajoittain myös valmiutta ilta- ja viikonlopputöihin.

Tarjoamme haastavan, monipuolisen ja mielenkiintoisen työkentän uudessa uimahallissa.

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan
2.1.2012 klo 16.00 mennessä:
someron.liikunta@somero.fi
Someron Liikunta ry, Kiiruuntie 6b, 31400 Somero

Tiedusteluihin vastaavat:
Toiminnanjohtaja Kati Fonsell-Laurila, p. 02-7791 264, (ma-pe klo 8-16)
kati.fonsell-laurila@somero.fi
johtokunnan puheenjohtaja Jouni Oksanen, p. 044-770 5185,
jouni.oksanen@sok.fi



VAPAITA SALIVUOROJA


Monitoimitalolla ja Joensuun koululla vapaita salivuoroja.

Monitoimitalo:
ma klo 17.45-19 (1 jako-osa)
ti klo 17.45-19 (1 jako-osa)
ke klo 16.30-17.45 (1 jako-osa)

Joensuun koulu:
to 20.45-22 (1 jako-osa)

Tiedustelut Liikunnan toimisto p. 7791 264



KEVÄÄN 2012 UIMAHALLIKULJETUSTEN AIKATAULUT


Parillisina viikkoina kuljetus Somerolta Saloon ja parittomina viikkoina Loimaalle.
Salossa keskiviikkoisin iltauinti.
Loimaalla maanantaisin vesivoimistelu klo 14.05-14.35.
(Sydänyhdistyksen jäsenille jäsenetuhinta) Ei ennakkoilmoittautumista.
Kuljetuksen meno-paluun hinta 3€/hlö. Jokainen kuljetukseen osallistuva hoitaa itse sisäänpääsymaksun halliin. Tiedustelut: Someron Liikunta ry, 02-7791 264.

Linja-auto lähtee Linja-autoasemalta. Matkan kokonaiskesto Saloon 3 h ja Loimaalle 3 h 20 min.

vko 2 SALO
ke 11.1. klo 17-20

vko 3 LOIMAA
ma 16.1. klo 13-16.20

vko 4 SALO
ke 25.1. klo 17-20

vko 5 LOIMAA
ma 30.1. klo 13-16.20

vko 6 SALO
ke 8.2. klo 17-20

vko 7 LOIMAA
ma 13.2. klo 13-16.20

vko 8 HIIHTOLOMA - ei kuljetusta

vko 9 LOIMAA
ma 27.2. klo 13-16.20

vko 10 SALO
ke 7.3. klo 17-20

vko 11 LOIMAA
ma 12.3. klo 13-16.20

vko 12 SALO
ke 21.3. klo 17-20

vko 13 LOIMAA
ma 26.3. klo 13-16.20

vko 14 SALO
ke 4.4. klo 17-20

vko 15 PÄÄSIÄINEN - ei kuljetusta

vko 16 SALO
ke 18.4. klo 17-20

vko 17 LOIMAA
ma 23.4 klo 13-16.20





URHEILUSAAVUTUSTEN v. 2011 TULOSTIETOJEN ILMOITTAMINEN


Someron kaupunki palkitsee vuosittain menestyneitä yksilöurheilijoita ja seurajoukkueita. Someron Liikunnan tehtävänä on kerätä tiedot palkittavista ja huolehtia palkitsemistilaisuuden yleisjärjestelyistä.

Palkitsemiskriteerit ovat:

- palkittavan yksilöurheilijan tai joukkueen tulee olla somerolainen tai edustaa somerolaista urheiluseuraa
- palkittavan tulee olla sijoittunut SM- tai siihen rinnastettavassa kilpailussa tai tätä korkeampitasoisessa kilpailussa kolmen parhaan joukkoon
- kaikki ikäsarjat otetaan palkittaessa huomioon
- muut ilmoituslomakkeesta tarkemmin ilmenevät tiedot

Edellä olevat kriteerit vuonna 2011 täyttäviä urheilijoita ja/tai näiden edustamia urheiluseuroja pyydetään ilmoittamaan ao. urheilusaavutuksensa kaupungintalon neuvonnasta, Someron Liikunnan toimistosta Kiiruun talolta tai Someron Liikunnan kotisivuilta, www.someronliikunta.fi, saatavalla lomakkeella.

Täytetyt lomakkeet pyydetään palauttamaan Someron Liikunta ry:lle Kiiruntie 6b, 31400 Somero 2.12.2011 klo 16.00 mennessä.

Ilmoitettujen tulossaavutusten perusteella pidetään palkitsemistilaisuus tammikuun alussa 2012. Tilaisuudesta tarkemmin lähempänä ajankohtaa.



VAPAITA SALIVUOROJA


Monitoimitalolla ja Joensuun koululla vapaita salivuoroja.

Monitoimitalo:
ma klo 16.30-17.45 (3 jako-osaa)
ma klo 17.45-19 (1 jako-osa)
ti klo 17.45-19 (1 jako-osa)
ke klo 16.30-17.45 (1 jako-osa)
to klo 17.45-19 (1 jako-osa)

Joensuun koulu:
to 20.45-22 (1 jako-osa)

Tiedustelut Liikunnan toimisto p. 7791 264



KUNTOKIERROKSEN 100 EURON LAHJAKORTIN VOITTIVAT:


Pia Sillanpää, Jouni Väre ja Seija Vanhanen. Onnea voittajille! Kiitokset kaikille Kuntokierrostapahtumiin osallistuneille.


KARJALATURNAUS su 13.11


YHTEISTYÖSSÄ SOMERON LIIKUNTA RY:N KANSSA JÄRJESTÄMME MATKAN
KARJALATURNAUKSEEN HARTWALL AREENALLE
SUOMI - RUOTSI otteluun su 13.11 klo 17.00
Matkan hinta 35€/aikuinen, 30€/lapset
Lähtö Someron torilta 14.30.
Varaukset ja tiedustelut:
Tia Tervo / p. 050 - 5511521




ESAKALLIOHÖLKKÄ 23.10.2011


Someron kuntokierroksen vuoden 2011 päätöstapahtuma
22. ESAKALLIOHÖLKKÄ
sunnuntaina 23.10.2011 klo 13.00

Ilmoittautuminen: Esakalliolla klo 12.15 mennessä.
Maksut: 5e/aikuinen ja 3e/alle 15 v (ei sis. hölkkämitalia).
Muut: 10e (JK 8e), P/T 7e (sis. hölkkämitalin)
Kuntosarjat:
Miehet ja naiset 10,4 km, 4 km
Kävely- ja sauvakävely 4 km
Huom! kävelijät / sauvakävelijät, lähtömahdollisuus ilman ajanottoa klo 12.00 alkaen.
Kilpasarjat:
M, M40, M50, M60, N, N40, N50, N60 10,4 km
M/N17, P/T15, P/T13 4 km

Palkinnot: Kilpasarjojen 3:lle parhaalle. Kaikkien osallistuneiden kesken runsaat arvontapalkinnot, päävoittona 100 €:n lahjakortti.

Järjestelyistä vastaavat:
Someron Esa ry ja Someron Liikunta ry

Vähintään neljään v:n 2011 kuntokierrostapahtumaan osallistuneet saavat kierrosmitalin ja osallistuvat 3 x 100 euron lahjakortin arvontaan. Arvontaan osallistuakseen tulee kuntokierroskortit palauttaa hölkkätapahtumassa klo 14 mennessä tai Someron Liikunnan toimistoon Kiiruun talolle viimeistään 21.10. klo 15 mennessä.



HOVIMÄEN POLKURETKI 23.10.2011


Someron kuntokierroksen vuoden 2011 päätöstapahtuma
HOVIMÄEN POLKURETKI
sunnuntaina 23.10.2011

Lähtö: Esakalliolta klo 12-14
Matkat: 5 km (Kallen laavu)
15 km (Suonkulman laavu)
18 km (Hovimäki)
Maksut: 5e/aikuinen ja 3e/alle 15 v.
sis. nuotiokahvin ja -makkaran, mehun ja kunniakirjan
Paluu: Esakalliolle, paluupiste sulkeutuu klo 17.

Polkuretkeen liittyvä LUONTOPOLKU välillä Esakallio - Kallen laavu. Aikuisille ja lapsille omat kysymykset. Ohjeet ja kyselylomakkeet lähtöpisteestä. Latu palkitsee.

Järjestelyistä vastaavat: Esa, Latu, Voima ja Liikunta

Tervetuloa nauttimaan raikkaasta syysluonnosta. Kaikkien osallistujien kesken arvontaa.

Tapahtumassa mukana:
Cafe Rosé
Nouda polkuretken vapaalippu (jaossa 50 lippua)

Vähintään neljään v:n 2011 kuntokierrostapahtumaan osallistuneet saavat kierrosmitalin ja osallistuvat 3 x 100 euron lahjakortin arvontaan. Arvontaan osallistuakseen tulee kuntokierroskortit palauttaa lähtöpisteessä klo 14 mennessä tai Someron Liikunnan toimistoon Kiiruun talolle viimeistään 21.10. klo 15 mennessä.



Koululaisten Liikkuva Syyslomapäivä


Koululaisten Liikkuva Syyslomapäivä Joensuun koululla to 20.10
klo 10-12, 6-8-vuotiaat
klo 13-15, 9-12-vuotiaat
Tule kokemaan liikunnan iloa. Luvassa monipuolista liikuntaa ja mukavaa yhdessä oloa. Mehutarjoilu. Kaikille osallistujille diplomit. Hinta 5€/lapsi.
Tervetuloa!



Vuoden 2011 somerolaisen seuratyöntekijän nimeäminen


Vuoden 2011 somerolaisen seuratyöntekijän nimeäminen

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry on palkinnut jo kolmetoista kertaa kuntakohtaisesti vuoden seuratyöntekijän. Yli 700 lounaissuomalaista urheiluseuran vapaaehtoistyöntekijää on tullut nimetyksi ja palkituksi vuoden seuratyöntekijänä. Yli 30 kuntaa on valinnut palkittavan henkilön joka vuosi.

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry toivoo, että oman paikkakuntamme seuratoiminnan tukemiseksi nimeäisimme myös tänä vuonna Somerolta vuoden seuratyöntekijän.
Somerolta löytyy varmasti palkitsemisen arvoinen henkilö.

SEURATYÖNTEKIJÄ =

henkilö, joka on tehnyt tai tekee edelleen merkittävää liikunnan taustatyötä paikkakunnallanne. Henkilö voi
siis olla seuran puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, nuorisovetäjä/-ohjaaja, lipunmyyjä, järjestysmies
jne. Aktiiviurheilijat (siis kilpa- tai huippu-urheilijat) eivät tule kysymykseen.

Somerolla on nimetty Vuoden Seuratyöntekijä vuodesta 2000 alkaen ja he ovat:

- Jallu Siviranta 2000
- Jouni Oksanen 2001
- Kalle Pomppu 2002
- Harri Vuorela 2003
- Sari Koivisto 2004
- Kimmo Hovila 2005
- Minna Launonen 2006
- Kati Fonsell-Laurila 2007
- Matti Oksanen 2008
- Arto Seppänen 2009
- Hannu Manninen 2010

Somerolla nimeämisen suorittaa Liikunta ry seurojen tai yksityisten tekemien PERUSTELTUJEN ehdotusten pohjalta. Liikunta ry voi myös ehdotuksista poiketen tehdä oman valintansa Seuratyöntekijäksi tai sopivien ehdokkaiden puuttuessa jättää valinnan kokonaan tekemättä.

Vapaamuotoiset ehdotukset vuoden 2011 Seuratyöntekijäksi pyydetään tekemään siten, että ne ovat Liikunta ry:n toimistossa Kiiruun tilalla tai sähköpostissa kati.fonsell-laurila@somero.fi VIIMEISTÄÄN PERJANTAINA 21.10.2011.
(postiosoite Someron Liikunta ry, Kiiruuntie 6b, 31400 SOMERO)

Ehdotuksesta tulee ilmetä ehdokkaan nimen lisäksi tämän kotiosoite ja edustamansa seura sekä perustelut ehdotukselle. Ehdokkaan ei tarvitse edustaa ehdotuksen tekevää seuraa, toisenkin seuran edustajaa voi ehdottaa.

Palkinnot jaetaan nyt toisen kerran Lounais-Suomen Urheilugaalassa 28.-29.1.2012 Silja Europalla, jonne palkittavat kutsutaan vastaanottamaan tunnustusta.



SYKSYN 2011 UIMAHALLIKULJETUSTEN AIKATAULUT


Parillisina viikkoina kuljetus Somerolta Saloon ja parittomina viikkoina Loimaalle.
Salossa keskiviikkoisin iltauinti.
Loimaalla maanantaisin vesivoimistelu klo 14.05-14.35.
(Sydänyhdistyksen jäsenille jäsenetuhinta) Ei ennakkoilmoittautumista.
Kuljetuksen meno-paluun hinta 3€/hlö. Jokainen kuljetukseen osallistuva hoitaa itse sisäänpääsymaksun halliin. Tiedustelut: Someron Liikunta ry, 02-7791 264.

Linja-auto lähtee Linja-autoasemalta. Matkan kokonaiskesto Saloon 3h ja Loimaalle 3h 20min.

vko 36 SALO
ke 7.9. klo 17-20

vko 37 LOIMAA
ma 12.9. klo 13-16.20

vko 38 SALO
ke 21.9. klo 17-20

vko 39 LOIMAA
ma 26.9. klo 13-16.20

vko 40 SALO
ke 5.10. klo 17-20

vko 41 LOIMAA
ma 10.10. klo 13-16.20

vko 42 SALO
SYYSLOMA

vko 43 LOIMAA
ma 24.10. klo 13-16.20

vko 44 SALO
ke 2.11. klo 17-20

vko 45 LOIMAA
ma 7.11. klo 13-16.20

vko 46 SALO
ke 16.11. klo 17-20

vko 47 LOIMAA
ma 21.11. klo 13-16.20

vko 48 SALO
ke 30.11. klo 17-20

vko 49 LOIMAA
ma 5.12. klo 13-16.20



YU-MESTARUUSKILPAILUT


Someron yleisurheilumestaruuskilpailut pidetään ke 17.8.2011 Someron urheilukentällä. Ilmoittautumiset paikalla klo 17 alkaen, kilpailut alkavat klo 18.00.
Sarjat P/T 9v ylöspäin. Katso lajit Somero-lehden ilmoituksesta 9.8.2011.



HAASTEPYÖRÄILY KAMPANJA VAPUSTA JUHANNUKSEEN


Haastepyöräilykampanja on jälleen käynnistynyt Somerolla. Ympäri pitäjää on pystytettynä 13 postilaatikkoa, joihin voi käydä kirjaamassa omat pyöräilykilometrinsä. Kampanja on käynnissä 1.5.-17.6.2011 välisenä aikana. Tämän jälkeen suoritusvihot kerätään pois, koko kaupungin yhteistulos lasketaan ja nimensä kirjoittaneiden kesken arvotaan pieniä palkintoja.
Postilaatikoihin tuodaan kuitenkin loppukautta varten uudet vihot ja laatikot jätetään paikoilleen, jotta omien suorituksiensa kirjaamista voisi jatkaa koko pyöräilykauden. Myös kävellen, rullaluistellen tai rullahiihtäen suoritetut kilometrit kelpaavat listoille.
Kaupungin saavuttamaa yhteistulosta verrataan vuoden 2010 tulokseen ja tavoitteena on päästä edellisvuotta suurempiin kilometrimääriin.



KUNTOKIERROKSEN 100 EURON LAHJAKORTIN VOITTIVAT


Margit Hakola, Miia Päivärinta ja Paula Ahtaanluoma. Onnea voittaille ja kiitos kaikille Kuntokierrostapahtumiin osallistujille!



KEVÄÄN 2011 UIMAHALLIKULJETUSTEN AIKATAULUT


Parillisina viikkoina kuljetus Somerolta Saloon ja parittomina viikkoina Loimaalle.
Salossa keskiviikkoisin iltauinti.
Loimaalla maanantaisin vesivoimistelu klo 14.05-14.35.
(Sydänyhdistyksen jäsenille jäsenetuhinta) Ei ennakkoilmoittautumista.
Kuljetuksen meno-paluun hinta 3€/hlö. Jokainen kuljetukseen osallistuva hoitaa itse sisäänpääsymaksun halliin. Tiedustelut: Someron Liikunta ry, 02-7791 264.

Linja-auto lähtee Linja-autoasemalta. Matkan kokonaiskesto 3h.
(esim. jos lähtö Somerolta klo 13, paluu Somerolla klo 16)

vko 2 SALO
ke 12.1. klo 17-20

vko 3 LOIMAA
ma 17.1. klo 13-16

vko 4 SALO
ke 26.1. klo 17-20

vko 5 LOIMAA
ma 31.1. klo 13-16

vko 6 SALO
ke 9.2. klo 17-20

vko 7 LOIMAA
ma 14.2. klo 13-16

vko 8 SALO
ke 23.2. klo 17-20

vko 9 LOIMAA
ma 28.2. klo 13-16

vko 10 SALO
ke 9.3. klo 17-20

vko 11 LOIMAA
ma 14.3. klo 13-16

vko 12 SALO
ke 23.3. klo 17-20

vko 13 LOIMAA
ma 28.3. klo 13-16

vko 14 SALO
ke 6.4. klo 17-20

vko 15 LOIMAA
ma 11.4. klo 13-16

vko 16 SALO
ke 20.4. klo 17-20

vko 17 pääsiäinen

vko 18 SALO
ke 4.5. klo 17-20

vko 19 LOIMAA
ma 9.5. klo 13-16




UIMAHALLIKULJETUKSISTA SALOON JA LOIMAALLE KARSITAAN VUOROJA


Somerolta järjestetyistä uimahallikuljetuksista karsitaan hiljaisempia vuoroja pois ke 13.10.2010 alkaen. Loimaalle jatkuvat suositut iltapäiväkuljetukset ma 11.10. klo 13-16, mutta keskiviikkoiltaisin kuljetuksia ei enää ole. Salon osalta jätetään tiistaiaamujen kuljetus pois klo 6-9, mutta säilytetään iltavuoro klo 17-20.
Uimahallikuljetusten vähäisen osanottajamäärän vuoksi on päädytty edellä esitettyyn ratkaisuun.
Uudet aikataulut ma 11.10.2010 alkaen:

vko 41 Loimaa
ma 11.10. klo 13-16

vko 42 Salo
ke 20.10. klo 17-20

vko 43 Loimaa
ma 25.10. klo 13-16

vko 44 Salo
ke 3.11. klo 17-20

vko 45 Loimaa
ma 8.11. klo 13-16

vko 46 Salo
ke 17.11. klo 17-20

vko 47 Loimaa
ma 22.11. klo 13-16

vko 48 Salo
ke 1.12. klo 17-20

vko 49 Loimaa
itsenäisyyspäivä

vko 50 Salo
ke 15.12. klo 17-20



Uimahallikuljetukset käynnistyvät ma 30.8.2010 - katso tästä aikataulut


Uimahallikuljetukset 30.8.2010 alkaen

Uimahallikuljetukset käynnistyvät syksyllä 2010 kaksi kertaa viikossa järjestettävillä linja-autokuljetuksilla. Parittomina viikkoina kuljetus lähtee Loimaalle (viikosta 35 alkaen)ja parillisina viikkoina Saloon (viikosta 36 alkaen).

Loimaan lähdöt ovat maanantaisin kello 13 ja keskiviikkoisin kello 17. Paluu Somerolle on 3 tunnin kuluttua lähtöajasta eli maanantaisin paluu kello 16 ja keskiviikkoisin kello 20. Maanantaisin Loimaan Vesihovissa on mahdollisuus osallistua ohjattuun vesivoimisteluun klo 14.15-14.45. Myös kuntouimareille on tilaa vapailla radoilla. Huom! Someron Sydänyhdistys tukee maanantain vesivoimisteluun osallistuvia jäseniään uimahallilipun hinnassa.

Salon lähdöt ovat tiistaisin kello 6 ja keskiviikkoisin kello 17. Paluu Somerolle on 3 tunnin kuluttua lähtöajasta eli tiistaisin kello 9 ja keskiviikkoisin kello 20.


vko 35 Loimaa
ma 30.8. klo 13-16
ke 1.9. klo 17-20

vko 36 Salo
ti 7.9. klo 6-9
ke 8.9. klo 17-20

vko 37 Loimaa
ma 13.9. klo 13-16
ke 15.9. klo 17-20

vko 38 Salo
ti 21.9. klo 6-9
ke 22.9. klo 17-20

vko 39 Loimaa
ma 27.9. klo 13-16
ke 29.9. klo 17-20

vko 40 Salo
ti 5.10. klo 6-9
ke 6.10. klo 17-20

vko 41 Loimaa
ma 11.10. klo 13-16
ke 13.10. klo 17-20

vko 42 Salo
ti 19.10. klo 6-9
ke 20.10. klo 17-20

vko 43 Loimaa
ma 25.10. klo 13-16
ke 27.10. klo 17-20

vko 44 Salo
ti 2.11. klo 6-9
ke 3.11. klo 17-20

vko 45 Loimaa
ma 8.11. klo 13-16
ke 10.11. klo 17-20

vko 46 Salo
ti 16.11. klo 6-9
ke 17.11. klo 17-20

vko 47 Loimaa
ma 22.11. klo 13-16
ke 24.11. klo 17-20

vko 48 Salo
ti 30.11. klo 6-9
ke 1.12. klo 17-20

vko 49 Loimaa
itsenäisyyspäivä
ke 8.12. klo 17-20

vko 50 Salo
ti 14.12. klo 6-9
ke 15.12. klo 17-20



SOMERON LIIKUNTA RY HAKEE LIIKUNNANOHJAAJAA VAKITUISEEN TYÖSUHTEESEEN 1.8.2010 ALKAEN


Someron Liikunta ry on Someron kaupungin ja urheiluseurojen vuonna 1995 perustama yhdistys, joka on luonut nykyaikaisen ja edistyksellisen toimintamallin hoitaa liikuntatointa ja liikuntapaikkoja.
Kaupungin liikuntapaikkatarjonta on kattava: palloiluhalli, v.2012 avattava uusi uimahalli, jäähalli, keilahalli, kestopäällysteinen urheilukenttä, hiekkatekonurmi, ratsastuskeskus.

Nykyisen liikunnanohjaajan siirtyessä muihin tehtäviin haemme yhdistyksellemme
LIIKUNNANOHJAAJAA

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää:
- alalle soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa (liikunnanohjaaja) tai muuta tehtävään soveltuvaa tutkintoa
- ulospäin suuntautuneisuutta ja joustavuutta
- yhteistyökykyä ja oma-aloitteisuutta
- aktiivista otetta liikuntatoiminnan edelleen kehittämiseen

Tarjoamme haastavan, monipuolisen ja mielenkiintoisen työkentän. Luemme eduksi monipuolisen kokemuksen kaikenikäisiin kohdistuvasta liikunnanohjauksesta.

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan 19.5. klo 16 mennessä osoitteella: Someron Liikunta ry, Kiiruuntie 6b, 31400 Somero tai veera.halli(at)somero.fi

Tiedusteluihin vastaavat:
- toiminnanjohtaja Veera Hälli, 02-7791264, veera.halli(at)somero.fi
- johtokunnan pj Jouni Oksanen, 044-770 5185, jouni.oksanen(at)sok.fi

www.someronliikunta.fi



Uimakoulut alkavat 3.5.2010 Someron Uimahallissa


Uimakoulut toteutetaan tänä keväänä kahtena kahden viikon jaksona. Valitse perheellesi sopivin ryhmä ja aika. Alkeisuimakouluryhmät 1 ja 2 on tarkoitettu veteen tutustumiseen ja totutteluun yhdessä tutun aikuisen ja ohjaajan kanssa. Ryhmissä 3-6 tavoitteena on jo uimataidon saavuttaminen. Tarjolla on niin päivä kuin ilta-aikojakin. Tarkemmat tiedot uimakouluryhmistä löydät Liikuntaryhmät -sivuiltamme. Huom! Suuren kysynnän vuoksi olemme perustaneet ylimääräisen iltaryhmän 3.-14.5. klo 18.15-19.00!!!
Uintimerkkikerhossa uimataitoiset voivat suorittaa harrastusmerkin, taitomerkin tai uimakandidaattimerkin.



Ui Kesäksi Kuntoon -kampanja 12.3.-18.4.2010


Valtakunnallinen Ui Kesäksi Kuntoon -kampanja starttaa Someron uimahallissa pe 12.3. ja jatkuu su 18.4. asti. Kampanjan aikana pyritään uimaan metrejä mahdollisimman paljon ja merkitsemällä uidut metrit suorituskorttiin voi osallistua henkilökohtaiseen tai uimahallien väliseen kilpailuun. Koululaisille on oma koulujen välinen sarjansa. Myös vesijumppaajat ja -juoksijat voivat osallistua, sillä 30 minuutin jumppa tai juoksu vastaa 1000 metrin uintia. Kaikki suorituskortin täyttäneet osallistuvat myös arvontaan. Nyt kaikki uimaan viimeistä Ui Kesäksi Kuntoon -kampanjaa vanhassa uimahallissa!


RETKILUISTELU-URA


Runsaan lumentulon takia retkiluistelu-ura ei ole käytössä. Uran aurauskalusto on riittämätön uran aukipitämiseksi.


LIIKUNTAHAASTEESEEN VASTANNEET


Someron Liikunta ry:n paikallisille yrityksille ja yhdistyksille esittämään Liikuntahaasteeseen (osallistumaan Someron kuntokierroksen tapahtumiin) ovat tähän mennessä myöntävästi vastanneet:
- Sairaankuljetus Maavirta Ky
- Someron Syke ry
- Somerniemen Veikot ry
- Someron Latu ry
- Someron Palomieskerho ry

Lisäksi Sairaankuljetus Maavirta Ky on edelleen haastanut mukaan Palvelukoti Iltatuulen ja Erjan kotihoidon henkilökunnat, joiden myönteistä ilmoittautumista odotellaan.
Kuntokierroksen 1. tapahtuma, Hovimäkihiihto, on su 14.2.2010, jolloin viimeistään odotetaan vastauksia heitettyyn haasteeseen.



VUODEN 2009 LIIKUNTATEOT


Vuoden 2009 liikuntatekoina on palkittu kahden merkityksellisen uuden lliikuntapaikan tekeminen ja ylläpito.

- Mika Sirro palkittiin vuoden liikuntateko -lautasella Hirsjärven matkaluistelu-urastaan.
- Anne ja Mika Pukkila palkittiin vuoden liikuntateko -lautasella v. 2009 perustamastaan Someron Keilahallista.



VUODEN 2009 MENESTYJÄT PALKITTIIN


Someron Agrimarketissa 2.1.2010 järjestetyssä tilaisuudessa palkittiin vuoden 2009 menestyneet somerolaisurheilijat. Palkitsemiskriteerinä oli sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon SM- tai siihen verrattavassa kilpailussa. Tällä Kriteerillä palkittiin 31 yksilöurheilijaa ja kolme joukkuetta, jotka olivat:
- Hannele Luoma, Someron Esa, uinti
- Minna Nikkanen, Someron Esa, seiväshyppy
- Jarkko Putkonen, Someron Voima, nyrkkeily
- Sauli Putkonen, Someron Voima, nyrkkeily
- Nico Saarimäki, Someron Voima, nyrkkeily
- Eemeli Salomäki, Someron Esa, seiväshyppy
- Raimo Jokiniemi, Lohjan Ampujat, trap-ammunta
- Raimo Karvonen, Someron Esa KK-team, SuSi, luistelu, suunnistus
- Tiina Karvonen, Someron Esa, kalevan kiertros, luistelu
- Osmo Kiiski, Someron Esa Kk-team, kalevan kierros
- Matti Korpela, Someron Esa, hiihto
- Harri Korpihuhta, Ascella, jousiammunta
- Taisto Kosonen, V-S Veter.urh., Esa KK-team, maraton, kalevan kierros
- Minna Lampinen, Someron Urheiluautoilijat, autoilun jm-luokka
- Marjatta Lehtonen, Someron Esa KK-team, kalevan kierros
- Toni Mattila, Salon Viesti, rullaluistelu
- Jussi Mikkola, Someron Esa KK-team, kalevan kierros
- Matti Mikkola, Someron Esa, yleisurheilu / pikajuoksu
- Juho Nuotila, Someron Voima, nyrkkeily
- Noora Oksa, Someron Esa, uinti
- Ritva Oksanen, SoPa Lentopallo, veach-volley
- Raimo Paajanen, Someron Pallo, tennis
- Jani Pihkanen, Someron Esa, yleisurheilu / moukari
- Pertti Purola, Someron Esa, yleisurheilu / pikajuoksu
- Inna Ranta, Someron Ratsastajat, kenttäratsastus
- Aki Sinisalo, Someron Voima, nyrkkeily
- Merja Teräväinen, Someron Esa, V-S Veter.urh., hiihto, maantiejuoksu
- Yrjö Teräväinen, Someron Esa, hiihto
- Mirjam Tynkkynen, V-S Veter.urh., maasto- ja tatajuoksu, maraton
- Antti Yli-Pieti, Someron Esa, hiihto
- Markus Äijälä, Someron Esa, uinti

- Roller-Pepe Somero ry, SM-liiga/miehet, rullakiekko
- SoPa:n juniorit ry, C-nuoret, rullakiekko
- SoPa Lentopallo ry, C-tytöt, lehtopallo





VUODEN VALMENTAJAT VALITTU


Kimmo Korpi-Seppälä, Someron Voima, nimettiin vuoden 2009 valmentajaksi. Valinnan taustalla on Kimmon määrätietoinen valmennustyö, jonka hedelminä Someron Voiman v. 2009 saalistamat viisi nyrkkeilyn SM-mitalistia

Vuoden Nuorisovalmentajaksi valittiin Pertti Purola, Someron Esa. Purolan valmennuksessa on puolisentusinaa nuorta juksijalupausta. Osaava valmennus, hyvä tiimihenki ja Matti Mikkolan jo toisena vuonna peräkkäin saavuttama 100 m:n SM olivat Purolan palkitsemisen perusteina.



ARTO SEPPÄNEN VUODEN 2009 SEURATYÖNTEKIJÄ


Arto Seppänen Someron Pallon juniorit ry:stä palkittiin vuoden 2009 Seuratyöntekijänä Somerolla. Seppänen käynnisti alakouluikäisten tyttöjen ja poikien salibandytoiminnan kolmisen vuotta sitten. Ripeästi käynnistynyt toiminta keräsi heti ympärilleen kymmeniä harrastajia. Nyt lisenssipelaajien määrä on noussut jo toiselle sadalle. Omalla ohjaustyöllä, koulutuksella ja valmentajahankinnalla Seppänen on huolehtinut toiminnan pyörimisestä ja jatkuvuudesta. Hän on oleellisesti vaikuttanut myös toiminnan puitteisiin hankkimalla Someron Monitoimitalolle sponsoreita apuna käyttäen salivandykentän laidat.


VEERA HÄLLI LIIKUNTA RY:N RUORIIN


Liikunta ry:n johtokunta valitsi vuoden 2009 viimeisessä kokouksessaan Liikunta ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi LitM Veera Hällin. Veera aloittaa työt uudessa tehtävässään 1.3.2010. Nyt Tuusulassa asuva Veera on syntyperäinen somerolainen ja tunnetaan paremmin tyttönimeltään Oksanen. Veeran oman urheilu-uran parhaat saavutukset tulivat keihäänheitosta, jossa hän lähes 60 metrin ennätyksellään kohosi valtakunnan keihäseliitin tuntumaan. Parhaat saavutukset olivat 22-vuotiaiden EM-pronssi ja useat SM:t nuorten sarjoissa. Hällin nelihenkinen perhe suunnittelee muuttoa Somerolle ja sopivan asunnon haku on jo alkanut.



PALKITSEMISJUHLA


Vuoden 2009 menestyneet somerolaisurheilijat palkitaan lauantaina 2.1.2010 klo 13.00 Someron Agrimarketissa pidettävässä palkitsemistilaisuudessa. Palkittavaksi saapuu 31 yksilölajien SM, PM, EM tai MM-mitalistia ja kolme SM-joukkuetta. Lisäksi palkitaan vuoden seuratyöntekijä sekä vuoden valmentaja ja vuoden nuorisovalmentaja kuin myös vuoden liikuntateon tekijät.
Tilaisuuden juontajana on tunnettu urheilun ystävä ja imitaattori KLAUS THOMASSON. Myös somerolaistrubaduuri KARI LUOTO esiintyy.
Kyseessä on avoin yleisötilaisuus kakkukahvitarjoiluineen.
Tervetuloa!



VUODEN LIIKUTTAJAT SELVILLÄ


Someron Kuntokierroksen yhteydessä suoritetun LIIKUNTAHAASTEEN lopputulokset ovat selvillä. Kampanjan tarkoituksena oli saada yritysten työntekijät ja yhdistysten jäsenet mahdollisimman runsaslukuisesti osallistumaan kuntokierrostapahtumiin.

TULOKSET

Yritykset, yli 10 työntekijää:
1. Finnbrodeeraus Oy 40,9 % (osallistujat verrattuna työntekijämäärään)
2. Kaupunki 1,6 %

Yritykset, 5-10 työntekijää:
1. Sairaankuljetus Maavirta Ky 33,3 %
2. Op-Kiinteistökeskus Oy 15,0 %

Yhdistykset, yli 150 jäsentä:
1. Someron Esa 1,6 %
2. Someron Voima 0,8 %
3. Someron Syke ja Salon Samoojat 0,5 %
5. SoPa Lentopallo 0,1 %

Yhdistykset, enintään 150 jäsentä:
1. Someron palomieskerho 8,5 %
2. Someron Latu 6,7 %
3. Somerniemen Veikot 2,5 %
4, Ollilan Jyty 2,4 %

Liikunta ry kiittää kaikkia kampanjaan osallistuneita yrityksiä ja yhdistyksiä aktiivisuudesta.




MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN


Someron Liikunta ja kaupunki suorittavat vuosittain paikkakunnan parhaiden urheilijoiden palkitsemisen. Palkittavaksi tuleminen edellyttää mitalisijoitusta SM- tai sitä arvokkaammassa kilpailussa. Kaikki ikäsarjat otetaan huomioon. Menestyneiden urheilijoiden ja/tai näiden seurojen tulee ilmoittaa palkitsemiskriteerit täyttävät suoritukset kaupungintalon neuvonnasta tai monitoimitalolta saatavalla lomakkeella. Lomake on täytettävissä myös Liikunnan kotisivulla (etusivun linkki). Tiedot tulee ilmoittaa Liikunta ry:lle 4.12.2009 mennessä. Palkitsemistilaisuus pidetään la 2.1.2010 Someron Agrimarketissa.


URAKOINTITARJOUKSIA PYYDETÄÄN.


Someron Liikunta ry pyytää tarjousta KESÄLIIKUNTAPAIKKOJEN HOITAMISESTA. Hoidettavat liikuntapaikat ja hoitotoimet ovat:
- Someron ja Somerniemen urheilukentät
- Someron urheilukentän käytön- ja tapahtuma-aikainen valvonta
- hiekkatekonurmikenttä
- uimarantojen (6 kpl) kevät- ja syyskunnostus
- liikuntareittien huoltotyöt
- muut erillistehtävät
Pääasiallinen hoitoaika on huhtikuun alusta syyskuun loppuun.
Työ tapahtuu pääosin urakoitsijan työkonein ja laittein.

Vapaamuotoiset kirjalliset tarjoukset tulee jättää 30.11.2009 mennessä osoitteella: Someron Liikunta ry, Kiiruuntie 6b, 31400 Somero tai email someron.liikunta(at)somero.fi.

Tiedusteluihin vastaavat:
- toiminnanjohtaja Arvi Teppala 040-551 3931
- johtokunnan puh.joht. Jouni Oksanen 0500 535 519



ESAKALLIOHÖLKKÄ 25.10.2009


Someron Kuntokierroksen 2009 päättävä Esakalliohölkkä on sunnuntaina 25.10. Matkat 5 km ja 10 km kilpa- ja kuntosarjoille. Ilmoittautuminen Esakalliolla klo 12.30 mennessä. Lähtölaukaus klo 13.00.
Sauvakävelijöillä ja kävelijöillä lähtömahdollisuus ilman ajanottoa klo 12 alkaen.
Tapahtumassa arvotaan Kuntokierroksen pääpalkintona oleva kuntopyörä kaikkien vähintään 4:ään kauden kuntokierrostapahtumaan osallistuneiden kesken.



YU-MESTARUUSKILPAILUT


Someron yleisurheilumestaruuskilpailut pidetään ke 19.8.2009 (Huom! muuttunut aika) Someron urheilukentällä. Ilmoittautumiset paikalla klo 17 alkaen, kilpailut alkavat klo 18.00.
Sarjat p/t9 v ylöspäin. Katso lajit Somero-lehden ilmoituksesta 11.8.2009.
Ohjelmassa myös yhdistysten johtokuntien välinen 4x100 m:n viesti.



TARJOUSPYYNTÖ KAHVION VUOKRAUKSESTA


Liikunta ry pyytää 3.7.2009 mennessä tarjouksia Monitoimitalon kahviotoiminnan vuokrauksesta. Kahvion pääasiallinen asiakaskunta koostuu talon päivä- ja iltakäyttäjistä sekä urheilu- ja muiden tapahtumien osallistujista ja yleisöstä.

Kahvionpitoon kuuluu kuntosalion lipunmyynti sekä talon ilta- ja viikonloppuvalvonta.
Kesä- heinäkuun kahvio on pääosin suljettu mahdollisia yleisö- ym. tilaisuuksia lukuun ottamatta.
Kahviotoiminta tulee aloittaa 26.8.2009 tai sopimuksen mukaan.

Kirjalliset, Someron Liikunnalta saatavaan sopimusluonnokseen perustuvat tarjoukset tulee toimittaa 3.7.2009 klo 14.00 mennessä (perillä) Someron Liikunta ry:lle os. Kiiruuntie 6b, 31400 Somero tai arvi.teppala@somero.fi

Tiedusteluihin vastaa toiminnanjohtaja Arvi Teppala, 02-7791264, email arvi.teppala@somero.fi



SALIVUOROJEN HAKU


Monitoimitalon sekä Joensuun, Kiiruun ja Kirkonmäen koulujen salivuorot kaudelle syksy 2009 - kevät 2010 tulee hakea Monitoimitalolta tai kaupungin neuvonnasta saatavalla lomakkeella. Lomake löytyy myös Liikunta ry:n kotisivuilta, jossa sen voi täyttää ja palauttaa sähköisesti. Hakemukset tulee jättää Liikunta ry:lle (sähköpostiin tai Monitoimitalolle) 30.6.2009 klo 16.00 mennessä.


ALKEISUIMAKOULU 2009


V. 2003 ja aiemmin syntyneille tarkoitettu Someron Liikunnan uimakoulu järjestetään 11.-26.5. välisenä aikana. yhteensä 10 uimakoulupäivää á 1 tunti päivässä. Tänä vuonna huomioitu "vesipelkoiset", joille omat vesielementtiin totuttamisryhmät klo 11.00 ja 17.30. Muut ryhmät, joissa tavoitteena 10 metrin uimataito, ovat klo 10.00, 16.30 ja 18.30. Uimakoulun hinta on 55 €; sisaralennus á 5 €.
Ilmoittautumiset someron.liikunta(at)somero.fi viimeistään 8.5. klo 14.00.
Myös p. 7791264.
Uimaopettajina Lari Salama ja Tiina Nurmi



KUNTOKIERROKSEN HAASTEKISA


Someron Kuntokierroksen 2009 hiihtopäivään ja uintitapahtumaan ovat yritykset ja yhdistykset osallistuneet seuraavasti:

Yritykset
- Sairaankuljetus Maavirta Ky 4 + 4 = yht. 6 suoritusta (5-10 työntekijää)
- Finnbrodeeraus Oy 4 + 4 = yht. 8 suoritusta (yli 10 työntekijää)
- kaupunki 7 + 16 = yht. 23 suoritusta (yli 10 työntekijää)
- Op-Kiinteistökeskus Oy 0 + 2 = yht. 2 suoritusta

Yhdistykset
- Someron Latu 10 + 8 = yht. 18 suoritusta
- Someron Voima 9 + 18 = yht. 27 suoritusta
- Someron Palomieskerho 4 + 15 = yht. 19 suoritusta
- Someron Syke 3 + 8 = yh. 11 suoritusta
- Salon Samoojat 3 + 0 = yht. 3 suoritusta
- Ollilan Jyty 2 + 3 = yht. 5 suoritusta
- SoPa Lentopallo 1 + 0 = yht. 1 suoritus
- Someron Esa 19 + 17 = yht. 36 suoritusta
- Somerniemen Veikot 0 + 7 = yht. 7 suoritusta
- Tupanäyttämö 0 + 1 = yht. 1 suoritus
- Yrittäjänaiset 0 + 1 = yht. 1 suoritus

3.5. olevan Viikin Lenkin jälkeen päivitetään suoritusmäärät ja lasketaan yritysten ja yhdistysten pisteet työntekijä- / jäsenmäärien suhteessa. Tällöin on puolet vuoden 2009 Kuntokierrostapahtumista suoritettu.



HENKILÖVALINTOJA


Someron Liikunnan vuosikokouksessa 23.3.2009 valittiin Jouni Oksanen jatkamaan johtokunnan puheenjohtajana v. 2009. Johtokunnan varapuheenjohtajana toimii Reijo Vaha. Jouni Oksasen varajäseneksi johtokuntaan valittiin Aulis Kankare. Erovuoroiset johtokunnan jäsenet, Reijo Vaha ja Jani Kurvinen valittiin uudelleen kolmivuotiskaudeksi 2009-2011. Heidän varajäsenikseen valittiin Kalle Pomppu ja Ilkka Koivuniemi. KariKostianderin sijaan Matti Oksasen varajäseneksi valittiin Jouni Väre.
Liikunta ry:n tilintarkastajiksi valittiin jatkamaan HTM Markku Romu ja VT Seppo Anttila. Näiden varahenkilöt ovat HTM Jorma Tiirakari ja Heikki Heino.



KUUTAMOUINTI 3.4.2009


Someron uimahallin aukioloaikaa jatketaan pe 3.4. klo 23:een. Lipunmyynti päättyy klo 22.00. "Kuu" nousee klo 21.00, josta alkaen uintia jatketaan tunnelmallisen musiikin soidessa kuun- ja kynttilänvalossa. Kuutamovesijumppa Larin ohjaamana on klo 21.30-22.00.
Pääsymaksuna uimahallin normaalit lippuhinnat, vesijumppaan ei erillistä hintaa.
Kioskin tarjous: Kahvi + pulla / jäätelö 2,00 €.



VESILIIKUNTAKAMPANJA ALKAA 13.2.2009


Ui kesäksi kuntoon kampanja toteutetaan Someron uimahallissa 13.3. - 19.4.2009 välisenä aikana. Kampanjassa niin harrasteuimarit, koulut kuin uimahallit keskenään kisaavat siitä, kuka kerää eniten uintikilometrejä. Paitsi uimalla kampanjaan voi osallistua myös vesijuoksemalla tai -jumppaamalla. Puolen tunnin ohjattu vesijumppa vastaa 1000 metrin uintia.
Uimarit palkitaan välitavoitteiden (10 ja 25 km:n uinnit) saavuttamisesta. Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan tavarapalkintoja.



KUNTOKIERROKSEN HAASTEKISA


Someron Kuntokierroksen hiihtopäivään 22.2.2009 osallistui 83 henkilöä.

Haastekisaan ilmoittautuneiden yritysten osallistumispisteet ovat:
- Sairaankuljetus Maavirta Ky 40,0 pist. (5-10 työnt. yritykset)
- Finnbrodeeraus Oy 36,4 pist. (yli 10 työnt. yritykset)
- Kaupungin työntekijöistä oli mukana 7 henkilöä (kaupunki ei toistaiseksi ole ilmoittautunut mukaan)

Yhdistyksistä osallistui jäseniä seuraavasti:
- Someron Esa 18 henkilöä
- Someron Latu 10 henkilöä
- Someron Voima 9 henkilöä
- Someron Palomieskerho 4 henkilöä
- Someron Syke 3 henkilöä (seura ei vielä ilm.)
- Salon Samoojat 3 henkilöä
- Ollilan Jyty 2 henkilöä (seura ei vielä ilm.)
- SoPa Lentopallo 1 henkilö (seura ei vielä ilm.)

Yhdistysten pisteluvut lasketaan, kun niiden jäsenmäärätiedot on saatu.



LIIKUNTAHAASTEESEEN VASTANNEET


Liikuntahaasteeseen - osallistumaan Someron Kuntokierrokseen 2009, ovat tähän mennessä vastanneet seuraavat yritykset:
- Finnbrodeeraus Oy
- Sairaankuljetus Maavirta Ky

Ja yhdistykset:
- Someron Latu
- Salon Samoojat (Someron Ladun haastamana)
- Somerniemen Veikot
- Someron Voima

Kauden ensimmäinen kuntokierrostapahtuma on 22.2.2009 järjestettävä Hiihtopäivä. Haasteeseen voi osallistua ja lähteä mukaan myöhemminkin, esim. 22.3. uimahallissa järjestettävässä kauden 2. tapahtumassa Uintikimarassa.



KUNTOKIÉRROKSEN HIIHTOTAPAHTUMA


Someron Kuntokierroksen 2009 avaustapahtuma on Pitkäjärven koululla 22.2.2009. Lumen vähäisyyden takia tavanomaisesta Esakallio - Hovimäkireitin laturetkestä on jouduttu luopumaan. Hiihtäjille on tarjolla 2, 3 ja 5 km:n hyväkuntoiset hiihtoreitit. Kuntokierrossuorituksia otetaan vastaan klo 9 - 13. Ei osallistumismaksua.
Samassa paikassa klo 12 alkaen Osuuspankin Hippohiihdot.

Paikalla myös grillimakkara- ja kahvimyyntiä sekä Sporttikoneen tuote-esittelyä.



RETKILUISTELU-URA AVATTU


Kaikille luistelun ystäville tiedoksi, että Somerolle on avattu retkiluistelurata. Aurattu jäärata kulkee Havuharjun rannasta Hovimäkeen ja on pituudeltaan 5,5 km suuntaansa. Luisteluradan aurauksesta huolehtii Mika Sirro aina kun tarvetta on ja töiltään ehtii. Luisteluradan käyttäjien tulee ottaa huomioon mahdolliset jään vahvuuden vaihtelut ja tiedostaa, että liikkuvat jäällä omalla vastuullaan.


HIIHTOURIA KUNNOSTETAAN


Viime yön lumisateen jälkeen lähdettiin tänään 21.1.2009 pohjustamaan hiihtouria. Rankkulan pururata sekä Ämyrin valaistu lenkki on tampattu ja lanattu. Lunta on kuitenkin edelleen varsin niukasti ja latua ei kumpaankaan paikkaan ole pystytty ajamaan. Luisteluhiihto onnistuu Rankkulan pururadalla välttävästi ja Ämyrillä välttävästi / heikosti.
Hiihtourien kunnostusta jatketaan välittömästi, kun lumipeite kasvaa.



NAPPAA MUKAAN


Seurojen ohjaaja- ja vetäjähankintaa palveleva Nappaa Mukaan -kurssi järjestetään Kiiruun koululla (Kansalaisopiston ovi) keskiviikkona 4.2.2009 klo 17.30-21. Kouluttajana L-S LiikU:n seurakouluttaja Tapio Saarni. Kurssin hinta on 31 €/osallistuja sisältäen kurswsimateriaalin ja kahvin.
Tarkemmat tiedot kurssisisällöstä Liikunta ry:ltä tai seurojen yhteyshenkilöiltä, joille kurssista on tiedotettu.
Ilmoittautumiset 27.1.2009 mennessä Arvi Teppalalle, p. 7791264 tai arvi.teppala@somero.fi Tai www.somero.fi/kansalaisopisto



VUODEN 2008 URHEILIJAT PALKITTU


Someron kaupunki palkitsi 3.1.2009 Someron Rautia K-Maatalouden tiloissa pidetyssä palkitsemistilaisuudessa vuoden 2008 menestyneitä urheilijoita. Palkituksi tuleminen edellytti vähintään SM-tasoisessa kilpailussa selviytymistä kolmen parhaan joukkoon. Tällä kriteerillä palkittiin yksi joukkue sekä 22 yksilöurheilijaa stipendein tai lahjakortein sekä kunniakirjalla.
He olivat:
- Someron Urheiluautoilijat, Arska-team 2008, autoilun JM-luokka
- Patricia Aschan, Someron Esa, uinti
- Raimo Jokiniemi, Lohjan Ampujat, ammunta
- Raimo Karvonen, Someron Esa KK-team, Suomusjärven Sisu, Kalevankierros, suunnistus ja luistelu
- Tiina Karvonen, Someron Esa KK-team, Kalevan kierros ja luistelu
- Osmo Kiiski, Someron Esa KK-team, Kalevankierros
- Taisto Kosonen, V-S Veteraaniurheilijat, yleisurheilu
- Juho-Pekka Lehtonen, Someron Voima, beach-volley
- Marjatta Lehtonen, Someron Esa KK-team, Kalevankierros
- Minna Leinonen, Someron Urheiluautoilijat, JM-luokka
- Ritva Lumme, Lounais-Hämeen Rasti, pyöräsuunnistus
- Hannele Luoma, Someron Esa, uinti
- Jouni Makkonen, Someron Ilmailuyhdistys, varjoliito
- Jussi Mikkola, Someron Esa KK-team, Kalevankierros
- Matti Mikkola, Someron Esa, yleisurheilu
- Minna Nikkanen, Someron Esa, yleisurheilu
- Juho Nuotila, Someron Voima, nyrkkeily
- Noora Oksa, Someron Esa, uinti
- Eemeli Salomäki, Someron Esa, yleisurheilu
- Merja Teräväinen, Someron Esa, hiihto ja maastojuoksu
- Marko Tuomela, Someron Voima, beach-volley
- Mirjan Tynkkynen, V-S Veteraaniurheilijat, yleisurheilu

Tilaisuudessa palkittiin myös Someron vuoden 2008 Seuratyöntekijä Matti Oksanen.



KUNTOKIERROS PÄÄTTYY ESAKALLIOLLA


Vuoden 2008 Someron Kuntokierroksen päätöstapahtuma, Esakalliohölkkä, on sunnuntaina 26.10. Hölkän lähtölaukaus klo 13.00, ilmoittautumiset paikan päällä klo 12.30 mennessä. Matkat 5 ja 10 km. Tapahtumassa kilpa- ja kuntosarjat. Osallistua voi myös kävellen ja sauvakävellen.


KUNTOSALIN AAMUAIKA


Monitoimitalon kuntosali on 25.8.2008 alkaen ma - pe avoinna myös aamuisin klo 7.00 - 9.00. Ko. aikana kassa ei ole auki, jolloin maksuvälineenä toimii ainoastaan kuntokortti, puolivuosi- tai vuosikortti tai liikuntaseteli. Korttien leimauksesta / käynnin valvonnasta vastaa Monarin siivooja-valvoja. Aamuajalla pyritään palvelemaan mm. vuorotyöläisiä ja samalla tasaamaan päivä- / iltakäyttöä.


MENESTYNEET URHEILIJAT 2007


21 vuonna 2007 menestynyttä somerolaisurheilijaa ja yksi seurajoukkue palkittiin loppiaisaattona 5.1.2008 Sporttikoneessa pidetyssä palkitsemisjuhlassa. Palkituksi tuleminen edellytti vähintään SM-mitalitason saavutusta. Palkittuja oli kaikkiaan yhdeksästä eri urheilumuodosta. He olivat:
- Patricia Aschan, Someron Esa, uinti
- Raimo Jokiniemi, Lohjan Ampujat, ammunta
- Timo Juusti, Someron Esa KK-team, Kalevan Kierros
- Raimo Karvonen, V-S Veteraaniurheilijat, pikaluistelu
- Tiina Karvonen, Someron Esa KK-team, Kalevan Kierros ja pikaluistelu
- Ville Karvonen, Kalevan Kierros
- Roosa Koskelo, Someron Pallo Lentopallo, lentopallo
- Taisto Kosonen, V-S Veteraaniurheilijat, yleisurheilu
- Heidi Lepistö, Somero Esa, uinti
- Jouni Makkonen, Someron Ilmailuyhdistys, varjoliito
- Jussi Mikkola, Someron Esa KK-team, Kalevan Kierros
- Minna Nikkanen, Someron Esa, yleisurheilu
- Ari Nyström, Someron Ampumaseura, ammunta
- Noora Oksa, Someron Esa, uinti
- Jarkko Putkonen, Someron Voima, nyrkkeily
- Eemeli Salomäki, Someron Esa, yleisurheilu
- Merja Teräväinen, Someron Esa, hiihto
- Yrjö Teräväinen, Someron Esa, hiihto
- Mirjam Tynkkynen, V-S Veteraaniurheilijat, yleisurheilu
- Antti Yli-Pieti, Someron Esa, hiihto
- Someron Urheiluautoilijat, Arska-team 2007, jokamiesliiga



ANTTI LATVALLE ANSIOMERKKI


ANTTI LATVA sai rintaansa L-S LiikU:n hopeisen ansiomerkin somerolaisten urheilijoiden palkitsemisjuhlassa loppiaisaattona. Merkki myönnettiin Antin noin 25 vuotta jatkuneesta ansiokkaasta seura- ja valmennustyöstä Someron Esassa, Someron Voimassa, Someron Pallossa ja Someron Pallo Lentopallossa. Antin omakohtainen urheilutoiminta ajoittuu 1960 ja -70 -luvuille.


VUODEN SEURATYÖNTEKIJÄ


Someron vuoden 2007 Seuratyöntekijäksi on valittu KATI FONSELL-LAURILA, Somerniemen Veikot. Kati on Somerniemen Veikkojen sihteeri ja huolehtii seuran arjen pyörittämisestä. Hänb on hiihto- ja naisvoimistelujaostojen puheenjohtaja, Veikkojen perjantaikilpailujen ahkera toimitsija ja Veikkojen hoitaman Ämyrin pelihallin talkooväen organisoija. Aktiivisella otteellaan Kati on saanut tartutettua liikuntakipinän kyläläisiin.


VUODEN VALMENTAJAT 2007


JARNO KOIVUNEN on nimetty Someron Vuoden Valmentajaksi 2007. Jarno on toiminut 9 vuotta Minna Nikkasen valmentajana. Aurassa asuva Koivunen on koulutukseltaan liikunnanohjaaja ja fysioterapeutti. Hän on toiminut V-S:n piirikouluttajana ja vuodesta 2000 alkaen SUL:n nuorten maajoukkuevalmentajana.
JARI LUOMA on nimetty Someron Vuoden Nuorisovalmentajaksi 2007. Jarin valmentamat uimaritytöt saavuttivat lukuisia ikäkausimestaruuksia vuoden 2007 aikana ja uimareista kolme sijoittui SM-mitaleille myös naisten yleisen sarjan uintimatkoilla.



Uuteen uimahalliin v. 2011


Someron Liikunnan asettama uimahallin esisuunnitteluryhmä on jättänyt loppuraporttinsa Someron kaupunginhallitukselle. Toimikunnan ehdotus on, että Someron nykyinen uimahalli puretaan ja joko sen paikalle tai monitoimitalon länsipäähän rakennetaan uusi uimahalli. Uimahallissa tulisi olemaan 6 ratainen 25 m allas sekä 4 x 10 metrin opetus- / terapia-allas, jonka vedensyvyyttä voidaan säädellä nousevalla ja laskevalla pohjalla. Viihteellisyyttä tuomaan ehdotetaan lasten spiraalimuotoista vesiliukumäkeä sekä pore- ja vesihieroma-allasta.
Kaupunki on varautunut uimahallisuunnitteluun v. 2009 sekä vuosina 2010 - 2011 tapahtuvaan rakentamiseen.